Tucana


Tarjoilutilausjärjestelmä tapahtumapaikoille

Referenssitoteutus

Pohjoismaiden suurimmassa kongressi- ja kulttuurikeskuksessa, Tampere-talossa, luotetaan Tucanaan. Samalla järjestelmällä hoituvat sekä konserttien väliaikatarjoilut että näytteilleasettajien tuote- ja palvelutilaukset.

cart

Tilaukset

Tilausjärjestelmän avulla yleisön on helppo tilata tarjoilu esityksien yhteyteen.

chef

Hallinta

Ravintoloitsija pääsee hallitsemaan tapahtumia, kattauksia ja tilauksia.

chart

Seuranta

Myynnin kehitystä voi seurata erilaisten raporttien ja tilastojen avulla.

system

Joustavuus

Ominaisuuksiltaan räätälöitävissä oleva palvelu on mahdollista liittää myös muihin järjestelmiin.


Helpot tarjoilutilaukset

Helppokäyttöinen järjestelmä sisältää kuluttajille suunnatun verkkokaupan lisäksi myyntipistesovelluksen, jonka avulla tilauksia voi tehdä ennakkoon esimerkiksi lippukassalla asioinnin yhteydessä.

Asiakkaille

Asiakkaiden on helppo aloittaa tarjoilutilauksen tekeminen joko suoraan tapahtumapaikan verkkosivuilla olevan kalenterin kautta tai suoraan tilaussivulta pikahaun avulla.

Asiakas pysyy ajan tasalla tilauksen vaiheista ja ostoskoriinsa valitsemistaan tuotteista aina esillä olevan tietolaatikon avulla. Tilausvaiheessa on mahdollista markkinoida asiakkaalle haluttuja tuotteita, tai vain muistuttaa juoman lisäämisestä ostoskoriin jos sellaista ei vielä ole.

Maksutapoina verkkokaupassa voidaan tarjota esimerkiksi kotimaisten Paytrail tai Checkout -verkkomaksupalveluiden tarjoamat vaihtoehdot, jotka kattavat kaiken pankkien maksupainikkeista luottokortteihin.

Myyntipisteille

Tucana sisältää myös myyntipisteille suunnatun käyttöliittymän, jonka kautta tilauksia voi tehdä ennakkoon esimerkiksi lipunmyynnissä asioinnin yhteydessä tai ravintolan kassalla. Saman käyttöliittymän kautta voi hoitaa myös muunlaiset asiakkaiden puolesta tehtävät tilaukset, kuten esimerkiksi isompien ryhmien tarjoiluiden varaamisen.

Kosketusnäyttökassoille suunnitellun käyttöliittymän käyttö on mahdollista myös perinteisellä tietokoneella. Maksuvaihtoehtoina voidaan tarjota esimerkiksi käteinen tai lasku. Erillistä kassajärjestelmää silmällä pitäen Tucana erittelee loppusumman tilaustapahtuman yhteydessä automaattisesti arvonlisäveroluokittain.

feature

feature

Kattavat hallintamahdollisuudet

Hallintapaneelin kautta järjestelmän pääkäyttäjät pääsevät ylläpitämään tapahtuma- ja tuotelistoja. Vastaanotetut tilaukset ovat tarvittaessa muokattavissa lisätilausten ja peruuntumisten sattuessa.

Kattaukset

Tilauksia käsitellään tapahtumakohtaisesti, ja kussakin tapahtumassa voi olla useita eri kattauksia, esimerkiksi ennen, jälkeen ja väliajalla. Jokaiselle kattaukselle voidaan asettaa oma kiintiö, mikäli esimerkiksi käytettävissä olevat tilat vaihtelevat.

Räätälöidyt tuotevalikoimat

Tuotevalikoima on helppo räätälöidä tapahtumakohtaisesti, mikä mahdollistaa esimerkiksi tapahtuman teemaan sopivien tarjoiluiden järjestämisen, tai esimerkiksi pelkän buffet-kattauksen myynnin.

Hallintatasot

Sisällön ylläpito voidaan jakaa helposti useamman ihmisen tai osaston kesken. Hallintapaneelin käyttäjiä voi rajata tiettyyn osioon, kuten tuotteiden hallintaan.


Myynnin seuranta

Myynnin kehittymistä voi seurata erilaisten raporttien avulla Tucanan hallintapaneelin kautta. Listauksia voi tehdä esimerkiksi tapahtuma- tai maksutapakohtaisesti. Raportit voidaan esittää taulukkoina tai graafisina elementteinä.

Raportit tarpeiden mukaan

Tilaus-, tapahtuma- ja tuotekannoista muodostetut raportit ja tilastot on mahdollista määritellä tapahtumapaikkojen omien tarpeiden perusteella.

Liitännät taustajärjestelmiin

Toteutuneet myynnit voidaan tarvittaessa ajaa aineistosiirtona esimerkiksi taloushallinnon kirjanpitoon tai ravintolan taustajärjestelmään raaka-ainekirjanpitoa varten.

feature

Mukautettava kokonaisuus

Tucana on laajalti asiakkaan tarpeisiin räätälöitävissä oleva järjestelmä. Asiakkaille näkyvä verkkokaupan ulkoasu mukautetaan olemassaolevan verkkosivuston ilmeen mukaiseksi. Tapahtumien tiedot voidaan hakea ulkopuolisesta järjestelmästä, kuten tapahtumapaikan verkkosivuilta löytyvästä tapahtumakalenterista.

Laajennettavuus

Jokainen tapahtumapaikka on erilainen. Tucana on rakennettu lähtökohtaisesti siten, että käyttöönotto on mahdollista tehdä erilaiset tilausmallit ja käyttöliittymätarpeet huomioon ottaen.

Kieliversiot

Järjestelmä toimii sekä suomeksi että englanniksi, ja kieliversioita on mahdollista lisätä rajattomasti. Sisällön ylläpito käyttöönotetuilla kielillä on mukana hallintapaneelin toiminnoissa.

Ominaisuuksia

  • Muokattava ulkoasu
  • Tapahtumakohtaiset menut ja kattaukset
  • Rajaton määrä kieliversioita
  • Maksupalvelut
  • Räätälöity verkkokauppa
  • Erillinen myyntipistesovellus
  • Hallintapaneeli
  • Kattava raportointi
  • Integrointi muihin järjestelmiin
feature

Yhteystiedot

Kiinnostuitko tuotteestamme?

Kerromme mielellämme lisää ominaisuuksista ja eri
vaihtoehdoista sen hankkimiseksi.

Snowball Factory

+358 44 576 4555
contact@snowball.fi